
Edistys-analyysit
Vahvempaa osallisuutta. Henkilöstön edustus yrityksen hallinnossa
TP:n vuonna 2024 toteutetun kyselyn mukaan henkilöstön hallintoedustus suomalaisissa yrityksissä puuttuu edelleen jopa joka toisesta yhteistoimintalain piiriin kuuluvasta yrityksestä, vaikka kyse on lain velvoittavasta säädöksestä, eikä vapaaehtoisesta järjestelystä. Verrattuna TP:n vuonna 2019 toteuttamaan kyselyyn, edistystä on kuitenkin tapahtunut ja etenkin tietoisuus henkilöstön hallintoedustuksesta on kasvanut.
Tutustu julkaisuunTuotamme tutkittua tietoa yhteiskunnalliseen keskusteluun
Teollisuuden Palkansaajat TP ry on yhteistyö-, tutkimus- ja vaikuttamisjärjestö, johon kuuluu 15 ammattiliittoa kaikista kolmesta palkansaajien keskusjärjestöstä.
TP:n tutkimustoiminnan keskiössä on julkaisusarja Edistys, joka visioi tulevaisuutta ja tuottaa uusia näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Edistys-julkaisusarjan teemoja ovat työn ja työelämän murros, koulutus ja osaaminen, teknologinen kehitys ja innovaatiovetoinen kasvu sekä teollisuuden kilpailukyky.

Ajankohtaista
Kaikki ajankohtaisetEWC-seminaari veti noin 200 osallistujaa
Uutta kasvua etsimässä. Millainen teollisuuspolitiikka palaa Suomeen ja Eurooppaan?
Tehdään yhdessä parempaa – Opas kansallisesta konserniyhteistoiminnasta julkaistu
Liity postituslistallemme!
Lähetämme sinulle tietoa julkaisuistamme ja tapahtumistamme.