Tätä blogia kirjoitettaessa heinäkuussa 2020 Suomessa on yli 416 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on noin 162 700 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Luku tarkoittaa, että koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuodessa 64 prosenttia. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys kasvoi Helsingissä 84 prosenttia, Espoossa 86 prosenttia ja Vantaalla 100 prosenttia. Tilanteen synkkyyttä lisää, että työvoimapoliittiset toimet kriisin ratkaisemiseksi ovat edelleen hämärän peitossa. Pitkäjänteisten ratkaisujen puute työttömyysongelmaan lisää epävarmuutta siitä, kuinka hyvinvointivaltio turvataan leikkauksilta koronaviruksen siirtyessä pois päiväjärjestyksestä.
Tekemäni tutkimusraportin (lue raportti tästä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) keskeinen viesti on, että kohdennetuilla ja yksilöllisesti räätälöidyillä työvoimapalveluilla voidaan parantaa sekä työllisyyttä että työttömien hyvinvointia Suomessa. Tämä tarkoittaa, että sekä työttömien että työmarkkinoiden kannalta relevanteilla työvoimapolitiikan toimilla voidaan saada aikaan positiivisia vaikutuksia, jotka korostuvat pitkällä aikajänteellä. Tämän takia työvoimapalveluiden resurssit kannattaa turvata kriisitilanteessa. Työttömyys alenee nopeammin kriisin jälkeen, mikäli työttömien työkyky ja osaaminen säilyvät tai vahvistuvat kriisin aikana.
Yksi ja sama palvelu ei paranna kaikkien työttömien asemaa.
Yksi ja sama palvelu ei paranna kaikkien työttömien asemaa, eli one size fits all-vaihtoehtoa ei ole olemassa. Vähimmillään työllisyyspolitiikalla pitäisi pyrkiä siihen, ettei järjestelmä itsessään lisää ulkopuolisuutta ja eriarvoisuutta ohjaamalla ihmisiä heille sopimattomiin palveluihin. Seuraavaksi kuvaan lyhyesti kansainvälisiin esimerkkeihin ja niihin liittyviin tutkimustuloksiin perustuen, millaisilla toimilla työllisyyttä on onnistuttu parantamaan eri työttömien ryhmissä.
Nuorten työllisyyttä pitäisi edistää palveluilla ja ohjauksella, ei sanktioilla. Sanktiot vähentävät nuorten työllistymistä pitkällä aikajänteellä. Saksassa toimivista nuorten työtietokeskuksesta voisi olla malliksi Suomelle, sillä sen toimintatapa on todettu tehokkaaksi tutkimuksissa. Saksassa nuoret tutustuvat työvoimapalveluihin jo kouluaikana, mikä vähentää palveluihin liittyviä ennakkoluuloja ja parantaa yhteistyötä työvoimapalvelun ja koulun välillä.
Ikääntyneiden työllistettävyyttä parantavat työkyvyn ja työssäjaksamisen vahvistamisen lisäksi osaamisen tunnustaminen ja sen päivittäminen. Hollannissa on saatu positiivisia tuloksia hankkeesta, jossa toimittiin työkyvyn alentumisen ehkäisemiseksi ja ikääntyneiden työn tuottavuuden parantamiseksi yritystasolla. Saksassa ikääntyneiden työllisyyttä lisättiin Perspective50plus -hankkeessa, joka tarjosi aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteiden lisäksi terveyspalveluita ikääntyneille työttömille.
Maahanmuuttajien työllisyyttä vahvistetaan yrityksille suunnatun palkkatuen, kielikoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kautta. Suomessa tulisi ottaa käyttöön Ruotsin Etableringsjobb -esimerkin mukainen palkkatuki maahanmuuttajataustaisille työttömille. Se pitäisi toteuttaa Ruotsin mallin mukaisesti siten, että tuen käyttöönottoon liittyvä hallintobyrokratia on mahdollisimman kevyttä. Ruotsin esimerkkiä mukaillen maahanmuuttajien palkkatukeen sisältyy mahdollisuus kielikoulutukseen ja/tai ammatilliseen koulutukseen työajalla.
Matalasti koulutettujen on havaittu hyötyvän sekä luokkahuoneessa että työpaikalla toteutetusta koulutuksesta. Lisäksi osaa matalasti koulutetuista hyödyttää erityisesti tuki yrityksen perustamiseen eli niin kutsuttu starttiraha. Yksinkertaisuudessaan opiskelu ei ole kaikkien ”juttu”, sen sijaan yrittäjyys sopii joillekin matalasti koulutetuille erinomaisesti. OECD:n tuoreen raportin mukaan matalasti koulutetut Suomessa eivät ohjaudu heidän työllisyyttään parhaiten edistävien TE-palveluiden piiriin, mikä todennäköisesti heikentää aktiivisen työvoimapolitiikan tuloksellisuutta Suomessa.
Vaikeimmin työllistyville avataan polkuja kohti työelämää palveluja vaiheistamalla. Suomessa pitäisi ottaa oppia Saksan Jobperspektive-hankkeesta, joka paransi vaikeimmin työllistyvien toimeentulotuen asiakkaiden siirtymistä työelämään vaiheistamalla aktiivisen työvoimapolitiikan palvelu ja toimet sekä yhdistämällä niitä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ensimmäisessä vaiheessa työllistettävyyden edellytyksiä parannetaan esimerkiksi kuntoutuksen tai sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla. Toisessa vaiheessa työllistyvyyttä vahvistetaan palkkatuetun työn, luokkahuonekoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen avulla siten, että avoimille työmarkkinoille siirtymisen mahdollisuudet parantuvat. Vaiheistamisen tarkoituksena on työkyvyn ja -osaamisen palauttaminen sekä vahvistaminen. Palvelun vaiheistaminen lisäsi vaikeimmin työllistyvien pääsyä yksityisen sektorin työpaikkoihin pitkällä aikajänteellä, mutta lyhyellä tähtäimellä työllisyysvaikutukset kohdistuivat tuettuihin työpaikkoihin. Erityisen haastavassa tilanteessa olevien työllistettävyyden lisääminen ei usein ole helppoa eikä halpaa, mutta onnistuessaan sitäkin palkitsevampaa sekä yksilölle että yhteisölle.
Päättäjien tulisi välttää sellaista massa-aktivointia, jossa ei huomioida työttömän tai työmarkkinoiden tarpeita.
Tärkeä jatkokysymys on, kuinka edistetään työttömien ohjautumista heidän ja avoimien työpaikkojen kannalta sopivien työvoimapalveluiden piiriin. Päättäjien tulisi välttää sellaista massa-aktivointia, jossa ei huomioida työttömän tai työmarkkinoiden tarpeita. Tällaisesta politiikasta esimerkiksi sopii viime hallituskaudella nähty aktiivimalli. Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan piiriin ei pitäisi ohjata ihmisiä, joilla ei ole sosiaalisen kuntoutuksen tarvetta. Lisäksi viime vuosina nopeasti yleistynyt omaehtoinen opiskelu ei välttämättä sovellu kaikille ja parempiin tuloksiin lienee mahdollista päästä työpaikkaa lähempänä tapahtuvassa koulutuksessa esimerkiksi matalasti koulutettujen työttömien kohdalla. Riittävät resurssit mahdollistavat myös työvoimahallinnon yhteydenpidon paikalliseen elinkeinoelämään, mikä voi parantaa piilotyöpaikkojen täyttämistä ja työpaikkarelevantin koulutuksen järjestämisessä.
Lisäksi Suomen kannattaisi hyödyntää kansainvälisiä esimerkkejä tuloksellisesta työvoimapolitiikasta. Esimerkiksi Saksassa on saavutettu hyviä työllisyystuloksia sektorirajat ylittävistä työvoimapalveluista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, että haastavassa työmarkkina-asemassa olevan palvelupolun kohti yksityisen sektorin työpaikkaa toteuttavat ensivaiheessa TE-palvelut ja kolmas sektori yhdessä. Tämä saattaisi kattaa myös yritysten suoriutumisen vaikeasti työllistyvien työvoimapalvelun toteuttajina palveluseteliin perustuvan mallin avulla. Lisäksi TE-palvelun työllisyystuloksellisuuteen on vaikutettu positiivisesti kehittämällä henkilöstön palkitsemista siten, että työttömän myöhempi työllistyminen tulee huomioiduksi. Lähitulevaisuudessa pitäisi myös hyödyntää tekoälyn mahdollisuudet työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamisessa yksityisyys- ja tietoturvatekijät huomioiden.
Kirjoittaja
Ari-Matti Näätänen
Ari-Matti Näätänen on työvoimapolitiikan tutkija. Hän suorittaa väitöskirjaopintoja Turun yliopistossa sosiaalipolitiikan oppiaineessa.
Näätänen on työskennellyt muun muassa yliopisto-opettajana Turun yliopistossa, tutkijana SOSTEssa ja tutkimuspäällikkönä Kalevi Sorsa -säätiössä. Hän tutkii väitöskirjassaan aktiivisen työvoimapolitiikan muutostekijöitä.